Tänään oli 1-vuotiskontrollin toinen osa eli onkologin tapaaminen. Viime viikolla oli ultra sekä mammografia ja kaikki on kuvien mukaan hyvin. Tänään oli "oma" ihana onkologini paikalla. Itse olin ekaa kertaa Mikkelissä yksin lääkärissä kun meidän kohta yksivuotias on kovin äkäinen hampaita tehdessään ettei hän varmaankaan olisi malttanut olla nätisti ja hurmailla kirran polin tätejä ja asiakkaita kuten aiemmilla kerroilla. Onneksi oli ihan skarppi olo ja selvisin hyvin ilman toisia korvia.

Onkologilta sain hieman lisätietoa kuvista. Terveestä rinnasta löytyi kalkkihippuja ja tästä johtuen seuraava mammografia on puolen vuoden päästä. Todennäköisemmin ne ovat olleet siellä jo vuosi sitten mutta raskauden aiheuttaman rinnan tiivistymisen (?) vuoksi ne eivät näkyneet kuvissa. Ainakaan vielä en ole asiasta hätääntynyt.

Verikokeet olivat kunnossa ja keuhkot kuunnellen normaalit sekä maksa pieni ja leikkausalue hyvässä kunnossa kuten myös terve rinta ja kainalot. Valittelin leikkaushaavan yläpuolella olevaa kipeää aluetta ja lääkäri sanoi kipuja sädehoidon tekosiksi. Sormenpäiden kihelmöinnistä ja lohkeilevista kynsistä saan syyttää doketakselia. Nämä vaivat helpottavat aikanaan.

Tämä lääkäri väläytti Zoladeksin käyttöönottoa kuultuaan runsaista kuukautisista ja kohdun limakalvon liikakasvusta. Sain muuten eilen puhelun naistetautien polilta ja molemmat alakerrasta otetut näyteet olivat kunnossa. Seuraava kontrolli alakerran suhteen kolmen kuukauden päästä. Zoladeksin myötä tulisi vielä rankemmat vaihdevuosioireet sillä tämä lääke vähentää estrogeenin määrää naisen elimistössä. Viime aikoina tämä ei ole kuulunut hoitolinloihin huonon näytön vuoksi mutta nyt uusimpien rapakon takaa tulleiden tulosten mukaan Zoladeksin hyödyt olisivat kuitenkin haittoja suuremmat. Lääkäri antoi minulle luvan miettiä asiaa seuraavaan kolmen kuukauden päästä olevaan kontrolliin asti.

Nyt on vihdoin Joensuustakin kuulunut geenitesteihin liittyen ja siellä on lähtenyt asia etenemään.