Tänään tiputuspäivä. Saavuin paikalle ajoissa tarkoituksena pyytää vanhoja epikriisejä ja patologin lausuntoja. Sain mitä halusin. Ja kaupan päälle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Papereihin oli ilmestynyt lause: potilaalla todettu brca2-kantajuus! Mitä hittoa!? Ei miulle kukaan ole kertonut että testi ois tehty?!! On ollut puhetta että asiaa tutkitaan säteiden jälkeen. 

Tää on niin ihana täällä tiputusyksikössä kun asiat selvitetään heti, mahdollisuuksien mukaan. Syöpäsairaanhoitaja teki sellaisen johtopäätöksen että leikanneelle lääkärille oli käynyt lapsus kun oli kirjoittanut lauseen epikriisiin. Kyllä miulle ois kerrottu jos testi ois tekeillä. 

Ajateltiin miehen kanssa pyytää nopeutettua testiä. Sillä jos geeni löytyy olen valmis luopumaan munasarjoista ja toisesta rinnasta ja leikkaukset ois kätevin tehdä vanhempainvapaan aikana kun mies on kotona. 

En ole taitanut täällä kertoa mutta isäni suvun puolella on tuota geeniä. Isän rintasyövän sairastaneelta siskolta löytyy sekä monelta heidän serkultaan. Syöpäsairaanhoitaja oli sitä mieltä että eiköhän se löydy minultakin. Mennessä näkkee.