Kolmen sairaalassa vietetyn yön jälkeen kudosnestettä erittyi sen verran vähän että pääsin kotiutumaan ilman dreeniä. Olisin päässyt jo vuorokautta aiemminkin mutta yhdistelmä dreeni+taapero kotona ei houkuttanut. Sitä paitsi vaikka sairaalassa oli ihan tajuttoman tylsää sai siellä kuitenkin levättyä.

Nyt siis viikko ja 2 päivää kotona. Toipuminen on mennyt paremmin kuin osasin odottaa. Kipuja on enää vähän enkä enää tarvitse täyttä kipulääkearsenaalia. Haavateippi ei ole vuotanut joten sitä ei ole tarvinnut vaihtaa. Ylihuomenna sen saakin ottaa pois. Haavaa olen suihkutellut aamuin illoin ja rasvaillut ihoa ahkerasti. Jumppa tuppaa unohtumaan nyt kun on ollut parempi olo. Jumppa toki tuo edelleen hyvän tunteen ja tekee käden vetreämmäksi. Ainoastaan käden nostaminen suoraan ylös tuo ärräpäät huulille, sillä kainaloa kiristää ikävästi. Käsi ei ole turvoksissa, ainoastaan alli on vähän hellä. Kainalon alla kyljessä on turvotusta mutta mielestäni saman verran kuin kotiutuessani. Tällä viikolla pitäisi olla jälkitarkastus mutta kutsua ei ole vielä kuulunut.

Neljän kuukauden ikäisen pikkupoikamme hoitaminen on jäänyt paljolti isin kontolle sillä nosto- ja kantamisrajoitus on 3 kiloa ja se kestää puolitoista kuukautta. Onneksi olen jo pari päivää pystynyt sentään pitämään häntä sylissä ja hoitotoimia ilman nostelua olen tehnyt koko ajan. Ollessani hänen kanssaan pieniä hetkiä kaksin joudun turvautumaan rattaisiin.

Leikkauksen jälkeen olen ikäväkseni saanut huomata että tämä tilanne on tullut uniini. Joka yö olen nähnyt syöpäunia, välillä painajaisia ja välillä draamaa. Unissani itken elämäntilannetta ventovieraille ihmisille. Alitajunta työskentelee kovilla kierroksilla sillä en mielestäni juuri nyt kovinkaan paljon kelaile tätä. Huomenna pääsen taas ammattilaiselle avautumaan ajatuksista joita en kellekään muulle voi jakaa. Pelottaa mutta silti ihmettelen miten pää pysyy näin hyvin kasassa. Kai se oma psyyke suojelee jotenkin. En ainakaan myönnä kieltäväni koko asiaa. Vaikka moni asia (mm. kasvaimen koko, levinnäisyys ja ikäni) enteilevät suurta uusiutumisriskiä jaksan vielä uskoa että tässä voisi vielä käydä hyvinkin.

Puolentoista viikon päästä ohjelmassa seuraava tiputus ja kolmen viikon päästä onkologi. Sitten ollaan taas paljon viisaampia tulevan suhteen!