Nyt on takana ensimmäinen paketti (100 kpl) tamoksifeeniä. Aika helpolla olen niiden kanssa päässyt. Kuumia aaltoja ei ole, vain satunnaiset luukivut ovat vaivanneet eivätkä mielialat ole ainakaan omasta mielestäni normaalia enempää heitelleet. Huulen yläpuolella kasvavat "viikset" ovat mielestäni tummeneet ja lisääntyneet. Pahoinvointi on poissa ja unettomuudesta voinen syyttää muuta elämäntilannetta.

Pahin ongelma ovat vatsakivut. Niitä oli jo alussa ja ne olivat vähän kuin kuukautiskipuja. Muutama viikko sitten alkoivat endometrioosioireet. Niistä olen kärsinyt aikoinaan kovastikin ennen kuin raskaaksi tuleminen poisti ongelman. Nyt alkoivat myös enimmäiset kuukautiset sitten synnytyksen jälkeen. Eipä ole niitä ollut ikävä. Selvittelin asiaa tiputushoitajan avustuksella ja seuraavalla onkologin vastaanotolla noin kuukauden kuluttua otetaan vatsaongelmat käsittelyyn ja voi olla että jo tämän myötä pääsen leikkaukseen, jossa poistetaan munasarjat ja kai muutakin tuolta alakerrasta. En ole vielä kauheasti asiaan jaksanut perehtyä.

Kolme päivää sitten tuli myös kuluneeksi puoli vuotta siitä kun sain viimeksi sytostaatteja (doketakselia). Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä sellaisia herkkuja nauttia. Herceptiiniä eli vasta-ainehoitoa on enää 3 kertaa jäljellä mutta ne on lasten leikkiä sytostaatteihin verrattuna.