Tänään tuli täyteen kaksi viikkoa leikkauksesta. Aamuisella suihkuhetkellä otin haavateipin pois. Teipin poistaminen ei tuntunut lainkaan, aivan kuin kaikki tunto olisi poissa haavasta ja sen ympäristöstö. Vain ajatus tuntui ällöttävältä ja aika ällöttävältä se näyttikin.

Haava on ruma ja rosoinen. Haavaa ja ihoa sen ympärillä pitäisi muistaa rasvata ja muutenkin kosketella. Ei tuntunut kivalta ainakaan näin ensimmäisellä kerralla. Pakkohan siihenkin on tottua.

Nyt kun haavateippi ei ole enää tukemassa haavaa ja sen ympäristöä, useampi liike sattuu. Se on varmaankin ihan luonnollista kun iho saa nyt "normaalisti" elää tuossa oikean rinnan alueella. Liivejä on turha kuvitella pitävänsä pariin päivään. Yritin mutta tuntui ikävältä ja kipeältä. Vaikka uuden rinnan rakentaminen on iso prosessi ja leikkaus toivoisin että sen aika tulisi pian! Tällä hetkellä riittää vatsamakkaroita rakennusaineeksi liiankin kanssa!

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja käynyt kävelyllä lähes päivittäin. Peruskunto laski sytostaattien ja ylimääräisten sairastelujen aikana niin paljon että sekin omalta osaltaan vaikutti negatiivisesti veriarvoihin. Lisäksi olen lisännyt raakaravinnon määrää ja vähentänyt lihan syöntiä. Makeanhimoa en ole saanut vielä häviämään vaan olen edelleen ehkä liiankin armollinen itselleni herkkujen suhteen. Tällä hetkellä paras saavutus mihin pystyn painonhallinnassa on se että paino ei enää nousisi vaan pysyisi edes nykyisessä. Tiedän että syöpäsolut rakastavat vatsamakkaroita mutta vielä ei ole aikaa ja voimia murehtia sitä. Stressiä riittää tässä muutenkin.