Niin siinä sitten kävi että flunssasta tuli tervehdyttyä tarpeeksi ja veriarvot olivat kohdallaan ja toinen tiputus kunnon aineta saatiin suoritettua. Ja hyvin meni, ei mitään ylimääräistä. Aikaakaan ei mennyt kuin 5 tuntia. Taas oli minulle uusi hoitaja mutta ihan hyvä tämäkin vaikka heti alussa ilmoitti ettei ollut kovinkaan paljon ollut tällä osastolla ja pitää muistella miten hommat menee, ei kovinkaan luottamusta herättävää kun asiakas on valmiiksi peloissaan edellisen kerran allergiareaktioiden vuoksi.

Tiputuksen lomassa sain jutella ihanan syöpäsairaanhoitaja Tytin kanssa ja häneltä sain vastauksia moniin kysymyksiin jotka olen ajanpuutten vuoksi jättänyt onkologilta kysymättä.

Huomenna ohjelmassa poitsun neuvola ja äidin psykiatrin tapaaminen. Muuten lepoa. Ja jos jaksaa niin ristiäisten suunnittelua mutta siitä ollaan päätetty olla ottamatta paineita. Vaikka äiskä on tästä meidän tilanteesta vieläkin hattuuntunut ylätuvan ukolle ne kyllä järjestetään jossain vaiheessa.